perjantai, 3. toukokuu 2019

Fanfaari orkestelille

 

Kauppaopiston pojat Juhan johdolla julistavat vanhaa vuotta sekä uutta samalla konventiolla Otson vieraina.
Otso on 70- vuotta ikänsä puolesta, muuten sitä ei voi todeta. Nuorekas vanhus.
Poikiakin oli saman verran, ehkä kuitenkin hieman vähemmin.
Ei siis 70 poikaa vaan ainoastaan 22 nuorukaista odottamassa vuoden vaihtumista.
22 poikaa ja Otso.
Juha oli kapellimestarina orkesterissa jonka jäsenillä oli käsissään samanlainen lihasoitin.
Muuta heillä ei sitten ollutkaan kuin tuo henkilökohtainen soitin.
Saksofoni, kultainen.
Niin paitsi tonttulakki, punainen.

Illan ainoa yleisö Otso, seurasi kuumeisesti kellon kulkua.
Aivan kuin lapset jouluaattona, jotka jännittävät joulupukkia, että mitähän se mahtaa säkeissään kätkeä, samalla tavalla Otso nyt jännitti mitä orkesterin jäsenillä säkeissä on ja mitä sieltä hänelle voisi löytyä.

Orkesterin jäsenet tietävät ajoituksen merkityksen tässä yhteisessä esityksessä.
Valmistelu aloitetaan ajoissa.
Pojat istuvat rivistössä Otso ympärillään.
Kello tikittää jossain lähellä ja kaikkien nähtävissä.
Kun se tikittävä kello oli kymmentä vailla alkaa poikien omat kätöset henkilökohtaisen soittimiensa kimpussa hääriä.
Olihan toki jo ennen sitä soittimet kiiltävän jäykkiä mutta kun hetki oli koittamassa, vuosi vaihtumassa, niin valmistautuminen itse ilotulitukseen sen kuin kiihtyi.
Juhanilla taisi sittenkin taas olla kaikista räkäisin saksofoni.
Saksofoniksiko sitä nykyään, miettii Otso.

Vuosi vaihtumassa?
Mihin?
Toiseen samanlaiseen vuoteen?

Mitä menneeseen vuoteen mahtui?
Itse kullekin?
Hyvä ja vielä parempia hetkiä, hyviä ja vielä parempia uutisia?
Vai kaikkea siltä väliltä?
Tai sitten sitä. mitä on tapahtunut Otsolle.
Hänen vuoteen mahtui muun muassa oman rakkaan puolison menettäminen.
Ikävöiminen ja sen tuomaa tuskaa.

Puolisonsa kanssa he vuokrasivat pienen sisähuoneen nuorille opiskelijapojille, ja Otso jatkoi perinnettä yksin jäätyään.
Yhdessä he nautiskelivat poikien seurasta ja tämänkin perinteen Otso jatkoi ihan vuoden viimeisiin minuutteihin asti.
Samalla kun Otso miettii menneitä oli hetki koittamassa.
Kello oli kaksi minuuttia vailla keskiyötä.
Orkesteripoikien kiiltävät ja huomattavan suurentuneet soittimet, saksofonit, olivat valmiita fanfaareihin.
Kaikkien soittimien päät olivat paisuttaneet tipan jos kaksikin.
Siitä viimeistään huomaa sinfoniaorkesterin soittimien   olevan valmiita vastaanottamaan uusi vuosi.
Laskenta alkaa.
Kymmenestä esinahka pois terskan päältä.
Yhdeksän; kusirakko auki.
Kahdeksan; esinahka takaisin terskan päälle.
Toistoja kunnes aika loppuu.
Ja uusi aika alkaa.
Kaksikymmentä pehmeää, iloista ja tulista siemensyöksyä kohti taivasta.
Suuria huokauksia ja isoja lupauksia.
Vuoden ensimmäiset siemenet, mutta ei viimeiset, lupasivat pojat Otsolle.
Perinne jatkukoon!

Mutta jotain alakuloistakin.
Joskushan kaikki on alkanut, mutta…
Joskus kaiken on myös päätyttävä.

Että oikein hyvää vastaisuutta kaikille ja nähdään… jossakin?

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...